Sopiva ja Vikes järjestävät vuonna 2025 yhdessä keskustelutilaisuuksia Sopivan kehittämän Kuumat perunat -konseptin puitteissa. Helmikuussa keskusteltiin uskontojen näkymisestä kouluissa, huhtikuussa tartuttiin puolestaan Marttaliiton kasvisruokalinjauksen herättämään kohuun. Ruoasta ja siihen liittyvistä tunteista saapui keskustelemaan moniääninen ja rakentava joukko erilaisia ihmisiä. Dialogissa tuli hyvin esiin, miksi kasvis- ja liharuoan vastakkainasettelu ei kuvaa todellisuutta kovinkaan hyvin. 

Keskustelun aluksi journalismin tutkija ja Sopivan aktiivi Mikko Hautakangas piti alustuksen, jossa hän tiivisti uutiskirjeen sovittelujournalistista analyysiä ja pohti ruokaan liittyviä kohuja eräänlaisena “journalistisena lajityyppinä”. Voit lukea tarkemman kuvauksen kohusta ja siitä seuranneesta julkisesta keskustelusta täältä.

Ruokajournalismin tulisi käsitellä koko ruokaketju lannoitteista fine diningiin

Keskustelussa liikuttiin vaihdellen sekä mediakritiikin että ruokapolitiikan maastoissa. Paikalla oli toimittajia ja journalismin tutkijoita, joiden puheenvuorojen kautta päästiin pohtimaan toimitusten arkisia käytäntöjä ja valintoja, joista kohut rakentuvat. Keskustelussa puhuttiin paljon yleisödatan seuraamisen merkityksestä ja mietittiin esimerkiksi sitä, vastaako data-analytiikan piirtämä kuva yleisöstä todellisten yleisön jäsenten kokemuksia siitä, mitä journalismilta odotetaan – datahan ei kerro mitään niistä jutuista, joita ei ole tehty. 

Ruokaan liittyvältä journalismilta keskustelijat tuntuivatkin odottavan paljon. Vaikka ruoka on meille jokapäiväinen asia, ruoan matka pelloilta (tai oikeastaan jo poliittisista päätöksistä, viljelysuunnitelmista, tuotantopanoksista jne.) kotien ja ravintoloiden pöytiin on valtavan monimutkaisen järjestelmän ohjaama. Kaikkea tätä journalismin tulisi kyetä tekemään näkyväksi ja käsittelemään kriittisesti. 

Keskustelijat pohtivat esimerkiksi sitä, miksi kaupan roolista puhutaan hyvin vähän muualla kuin ehkä tuottajien ääntä kannattavassa Maaseudun Tulevaisuudessa. Kaupalla kuitenkin on paljon valtaa niin kysynnän kuin tarjonnan ohjaamisessa. Kysyttiin, ovatko keskusliikkeet mediataloille niin tärkeitä mainostajia, että vahtikoiran ei ole mieluista niihin tarttua. 

Myös ruokakeskustelussa toistuvia käsitteitä ja arvoja olisi syytä purkaa näkyviin. Keskustelijat muistuttivat, että esimerkiksi ruoan “kotimaisuus” ei ole yksioikoinen asia, vaan Suomessa tuotettu ruokakin edellyttää monenlaisia ulkomailta tuotuja tuotantopanoksia. Myös “liha” tai “kasvisruoka” voivat pitää sisällään hyvin monenlaisia ympäristövaikutuksia, eettisiä ulottuvuuksia tai ihmisoikeuskysymyksiä. Pelkkä liha- ja kasvisruoan vastakkainasettelu ei siis kuvaa todellisuutta kovin hyvin, eikä toisaalta kotimaisuuteen keskittyminen riitä purkamaan ruokaan liittyviä jännitteitä.

Keskustelijat toivoivat siis ruokakeskustelulta syvällisyyttä, suhteellisuudentajua ja myös historiallisten kehityskulkujen avaamista, kuten miksi vaikkapa suomalainen ruoantuotanto ja maatalouspolitiikka ovat juuri sellaisia kuin ovat. 

“Aivan asiallisen sekasyöjän” ääni jää hiljaiseen enemmistöön? 

Monet keskustelijat pohtivat myös omaa suhdettaan ruokaan. Julkisessa keskustelussa vastakkain asettuvat esimerkiksi vegaanit ja lihateollisuudessa työskentelevät, mutta suuri osa suomalaisista syö sekä liha- että kasvisruokia  vaihtelevilla painotuksilla. Valintojen taustalla vaikuttavat tottumukset, ruokakulttuurin kehittyminen ja käytännössä myös ruoan hinta. Omista ruokatottumuksista käsin katsottuna kärjekäs kiistely ruokavalioiden paremmuudesta tuntui monista keskustelijoista vieraalta. Polarisoituneissa aiheissa keskustelua voikin usein monipuolistaa se, että tuodaan niin sanotun “hiljaisen enemmistön” ääni kuuluviin – ruokakeskustelun tapauksessa “aivan asiallisen sekasyöjän” ääni, kuten eräs keskustelija muotoili. 

Myös ruoantuotannon monimuotoisuus ja alalla koko ajan tehtävä kehitystyö ei helposti nouse tavallisen mediayleisön näkyville. Esimerkiksi palkokasvien viljelyä kyllä tutkitaan ja kehitetään Suomessa, mutta kehitys ei nouse otsikoihin. Hahmottumatta saattaa jäädä myös suomalaisten olosuhteiden haasteet kasvisruoan tuottamiselle – huonoina vuosina hyvinkin suuri osa sadosta saattaa olla ihmisravinnoksi kelpaamatonta, jolloin se voidaan kuitenkin hyödyntää eläinrehuna. Suurella yleisöllä saattaa olla siis myös virheellisiä mielikuvia suomalaisen ruoantuotannon kapeudesta tai siitä, että vain jumiutuneet asenteet hidastaisivat muutoksia. 

Entä sitten ne Martat? 

Keskustelussa käsiteltiin myös suoraan itse kohua, joka liittyi Marttaliiton viestintään ja perinteikkään järjestön moniäänisyyteen. Keskustelussa oli mukana useampikin Marttojen toiminnassa eri tavoin mukana ollut henkilö, ja huomautettiin, että nyt kohupuhe kehysti Marttojen kasvisruokalinjauksen aivan uudeksi asiaksi, vaikka Marttaliitto on edistänyt kasvisruokaan liittyvää tietoisuutta ja osaamista jo 1900-luvun alusta lähtien. Kerrottiin myös, että maakunnista noussutta kritiikkiä ei oikeastaan osattu odottaa, koska nyt puheenaiheeksi noussut linjaus oli esitelty aiemmin Marttaliiton omissa kanavissa osana ruokamurros-teemavuosien suunnitelmaa, jolloin sitä ei kyseenalaistettu. 

Kohuista voi kuitenkin oppia. Vaikka Marttaliiton näkemyksen mukaan todellisuus ei ole niin riitainen kuin millaisena media tilanteen kuvasi, on nyt käyty keskustelu tehnyt selväksi, kuinka tärkeää moniääninen kuunteleminen on – niin yhdistyksen toiminnassa kuin journalismissa.

Mikko Hautakangas ja Noora Kettunen

Seuraava Kuumat perunat -keskustelu järjestetään 5. kesäkuuta – tervetuloa! Liity Kuumat perunat -uutiskirjeen tilaajaksi, niin saat ajoissa tiedon, mitä kohua tuolloin käsitellään ja pääset ensimmäisten joukossa lukemaan sovittelujournalistisen analyysimme tuosta aiheesta.  

Kuvat: Vanessa Riki/Vikes