Suomessa tehdään jatkuvasti hienoa journalismia. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun ja moniäänisyyden edistäminen ei vaadi aina isoja erityisprojekteja, vaan arkista toimittajantyötä – usein riittää, että on ajatus mukana ja halu kuunnella. Siksi Sopiva ry. on päättänyt alkaa antaa kuukausittain tunnustusta journalistisille jutuille ja teoille, jotka mielestämme toteuttavat sovittelujournalismin henkeä.
Huhtikuussa Sopiva kiittää Yle Uutisten toimittajan Hanna Eskosen juttua Miksi samat ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta ja vastustavat maahanmuuttoa? Sitä selittää yksi piirre, jonka vuoksi ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua eri tavoin.
Jutussa toteutuu kuin itsestään monet sovittelujournalismin piirteet. Siinä avataan jännitteitä, joita ilmastonmuutoksesta käytävään keskusteluun liittyy. Siinä taustoitetaan ilmiötä hyvin ja perusteellisesti. Ennen kaikkea jutussa kutsutaan keskustelemaan ja kuuntelemaan.
”Keskusteluyhteyden ylläpitäminen eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä on kuitenkin olennaista ennen kaikkea ilmaston kannalta.
Kahtiajakautumisesta seuraa pahimmillaan, että ilmastonmuutosta hillitsevät toimet hidastuvat.”
Jutussa haastateltu tutkija Kirsti M. Jylhä sanoo, että kansainvälisen tutkimusryhmän tutkimuksen taustalla on pyrkimys ymmärtää, miten ilmastonmuutoksesta voitaisiin keskustella niin, että erilaiset maailmankuvat tulisivat edustetuiksi. Hänen mukaansa nyt keskusteluun osallistuvat pääosin ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita oikeudenmukaisuudesta.
“Suuri osa ilmastonmuutoskampanjoista lähestyy aihetta siitä näkökulmasta, sillä uhkaavimmat seuraukset aktivoituvat köyhissä maissa ennen länsimaita.
– Silloin ei saada kelkkaan ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita oikeudenmukaisuudesta. Se voi polarisoida edelleen.
Sen sijaan esimerkiksi kysymykset ilmastopakolaisuudesta ja kansallisen luontokuvan muuttumisesta vieraslajeineen ja lumettomine talvineen voisi tavoittaa myös skeptikot.”
Juuri oikeudenmukaisuuden käsitteen käyttöön liittyykin jutun ainoa riski dialogisuuden näkökulmasta. Oikeudenmukaisuuden käsite on monimutkainen ja subjektiivinenkin, mutta jutussa se on typistetty niiden ihmisten näkökulmaan, jotka kannattavat ilmastonmuutoksen torjumista. Esimerkiksi Suomen ilmastotavoitteita liian kovaksi kritisoivat tahot vetoavat usein siihen, että suurempien saastuttajien pitäisi kantaa suurempi vastuu, eivätkä päästövähennystoimet saisi kohdella epätasa-arvoisesti eri ihmisryhmiä esimerkiksi maaseudulla ja kaupungissa. Myös näihin ajatuksiin sisältyy yhdenlainen käsitys oikeudenmukaisuudesta, mikä jutussa sivuutetaan, ja näin ajattelevien kuvaaminen oikeudenmukaisuudesta piittaamattomiksi saattaa myös haitata dialogin rakentamista.
Juttu onkin myös hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on, että kun yritämme ymmärtää toisiamme, yritämme myös puhua yhteisillä käsitteillä. Se auttaa dialogin rakentumista ja yhteisen ymmärryksen lisäämistä.
Toimittaja Hanna Eskonen kertoo, että kyseisen jutun teko oli haastavaa.
– Tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä sellaista yhteistä aluetta, jossa voisimme keskustella ilmastonmuutoksesta, ei profiloida ketään yksilöinä. Puhuimme tutkijan kanssa juttua tehdessä siitä, tuleeko juttu rakentaneeksi vastakkainasettelua.
Kuullessaan Sopivan tunnustuksesta Hanna Eskonen ilahtuu:
– Jutusta tuli paljon rankkaakin palautetta. On hienoa kuulla, että juttu on otettu myös sovittelevana eleenä.
Sopiva kiittää Kirsti M. Jylhää erittäin tärkeän aiheen tutkimisesta ja Hanna Eskosta monimutkaisen aiheen paketoimisesta ymmärrettävään ja keskusteluyhteyttä edistävään muotoon.
