Kirjoittaja on Venäjältä Suomeen paennut toimittaja, joka teki Sopivassa työelämäharjoittelun keväällä 2023. Julkaisemalla kirjoituksen Sopiva haluaa muistuttaa, että Venäjä ei ole sodassakaan yhtenäinen, vaan maa koostuu useista osavaltioista, monista vähemmistöistä, monista mielipiteistä ja lukemattomista erilaisista kokemuksista. Kirjoitus on julkaistu myös englanniksi. Käännös: Noora Kettunen
Viime vuoden huhtikuussa olin menossa Helsingin keskustaan metrolla äitini kanssa. Puhuimme äidinkielellämme, kun nainen istahti meitä vastapäätä. Hän alkoi tuijottaa meitä ja kysyi, mistä olemme kotoisin. Vastaustani seurasi vaivaannuttava hiljaisuus, jonka jälkeen hän sanoi, että vähemmistöt tekevät Ukrainassa hirveitä, epähumaaneja asioita.
Aluksi en tiennyt, miten reagoida hänen sanoihinsa. Vaikka en ole kotoisin sieltä, tiedän tarkalleen, mihin osavaltioon hän viittasi. Olin surullinen, että hän tuomitsi kaikki Venäjän vähemmistöt tappajiksi.
Viime syksyn kutsuntojen aikaan niin nuoria kuin vanhoja miehiä lähetettiin väkisin eri osavaltioista taistelukentille. Sen jälkeen edes pelko ei pitänyt ihmisiä hiljaa: he eivät halunneet osallistua sotaan, joka ei ollut heidän. Pisimmät ja voimakkaimmat mellakat tapahtuivat Dagestanin kaduilla. Äidit eivät halunneet lähettää poikiaan kuolemaan turhan takia. Sahan tasavallassa kolmisensataa naista menivät kadulle huutaen “ei kansanmurhaa” ja “ei sotaa”. Vaikka he tiesivät, että heidän toimintansa ei muuttaisi mitään, he eivät voineet vain antaa sen tapahtua.
Vähemmistökansalaisena pelkään, että Putin poistaa etniset ryhmät omilta mailtaan pakottamalla heidät sotimaan. Kun väkiluku on laskenut, hän voisi helposti poistaa osavaltiostatuksen. Se tekisi mahdottomaksi puolustaa niin kulttuurista ja etnistä perintöämme kuin maatammekin. Tämän sodan vuoksi vähemmistöt ovat alkaneet kysyä äänekkäämmin miksi meidän pitää olla osa Venäjää, kun emme selvästikään ole riittävän inhimillisiä heille; miksi lapsillemme opetetaan koulussa vain Venäjän historiaa eikä myös omaamme, miksi lähetämme rikkautemme Moskovaan ja miksi taistelemme slaavien puolesta?
Tämä sota tuo Venäjän vähemmistöille vain menetyksiä, ja se suututtaa minua monin tavoin. Ensinnäkin olen vihainen oman kansani välinpitämättömyyden vuoksi. Haluan ravistella heitä ja käskeä heitä heräämään ja lakkaamaan uskomasta tähän suureen imperiumiin, jossa kaikkia väitetään kohdeltavan tasa-arvoisesti. Miksi olemme aina peloissamme? Miksi emme puolusta omia ihmisiämme? Loppujen lopuksi syy on meidän vähemmistöjen, koska annoimme sen tapahtua. Valitettavasti meistä tuli osa tätä järjestelmää, jossa valta, pelko, korruptio ja sorto ratkaisi kaiken.
Toiseksi, niin kauan kun vähemmistöyksilöt eivät tee mitään, Moskova käyttää meitä edelleen hyväkseen. Ajattelutapamme on muututtava. Meidän on lakattava ajattelemasta, että olemme jotain velkaa Moskovalle. Meidän on ymmärrettävä, että olemme tasaveroisia kumppaneita ja meidän pitää aloittaa dialogi tasavaltamme poliittisesta ja taloudellisesta tulevaisuudesta. Sen sijaan johtajamme yrittävät vain miellyttää Kremliä. Jos presidentti pyytää enemmän ihmisiä, hän saa ne. Miehet lähetetään kuolemaan väärien ideologioiden vuoksi, mutta kukaan ei halua nähdä, kuinka ihmiset elävät tai paremminkin selviytyvät elämissään.
Tämän kaiken havaitseminen on tuskallista, koska meillä olisi niin paljon annettavaa maailmalle: kulttuuria, perintöä, turismia, vieraanvaraisuutta, lämpöä, taidetta, aitoutta ja niin paljon muuta. Ehkä jotakin hirveää pitää tapahtua ennen kuin herääminen tapahtuu. Ehkä vähemmistökansojen määrä pitää pienentyä puoleen, mutta epäilen, muuttaisiko sekään mitään. Voin vain toivoa, että me kaikki voimme yhdistyä ja alkaa lopultakin puhua itsemme ja tulevaisuutemme puolesta.
